HYPNOTERAPIA
Tutustu HYPNOterapeutteihimme
Mari Kähkönen/ESPOO/HELSINKI
Olen Kliininen Hypnoterapeutti ICH/DCH, sertifioitu Hengähdyshetkiä® palautumisvalmentaja (stressinhallinnan psykologiaa ja fysiologiaa), NLP practitioner, ja työhyvinvoinnin asiantuntija. Pohjakoulutukseltani olen KTM (Johtaminen). Parhaillaan olen kognitiivisen lyhytpsykoterapian koulutusohjelmassa (Integrum Institute for cognitive therapies Finland®)
Hypnoosiin ja hypnoterapiaan perehtymisen ja kouluttautumisen aloitin vuonna 2014, aluksi omien pelkojen, ahdistuksen, haastavan elämäntilanteen ja erityisesti terveysongelmien voittamiseksi. Olen Suomen Hypnoosiliiton jäsen ja jatkokoulutan itseäni jatkuvasti voidakseni auttaa asiakkaita mahdollisimman hyvin.
Erityisosaamiseeni kuuluu stressin ja ahdistuksen hallinta, itsetunnon ja itseluottamuksen parantaminen, erilaisten pelkojen kanssa työskentely, suorituskyvyn parantaminen niin työssä kuin urheilussakin, terveysongelmissa tukeminen (esim. IBS/IBD, leikkauksiin valmistautuminen) sekä kokonaisvaltainen hyvinvointi ja elämäntapamuutokset.
Hypnoterapeuttina asiakaskuntani on monipuolinen, mutta erityisesti olen auttanut nuoria sekä työikäisiä itseluottamuksen parantamisessa, ahdistuksessa ja stressissä, suolistosairauksissa sekä esiintymis- ja muiden jännitysten poistamisessa. Lisäksi minun vastaanotollani käy paljon eri ikäisiä ihmisiä kaivatessaan apua erilaisissa elämäntapamuutoksissa ja olenkin auttanut lukuisia ihmisiä pääsemään eroon sokerista, herkuista ja sekä myös esimerkiksi kännykän liikakäytöstä. Nautin aina suunnattomasti, kun näen, että asiakas pääsee irti rajoitteestaan ja voi tehdä asioita täysin uudella tavalla ja tavoitella unelmiaan.
Olen 47-vuotta ja tähän ikään mennessä omassa henkilökohtaisessa elämässä läpikäynyt ne monet haasteet, joita asiakkaillakin on. Olen myös toiminut urallani erilaisissa johto- ja asiantuntijarooleissa yli 20 vuotta ja nautinkin myös yritysasiakkaiden kanssa työskentelemisestä esimerkiksi henkilökunnan paremman palautumisen, stressinhallinnan tai suorituskyvyn parantamisen edistämiseksi.
Työskentelytyylini on lempeä ja empaattinen, mutta myös ratkaisukeskeinen ja haluan, että asiakkaani saavat aikaan kestävää muutosta. Asiakkaani arvostavat erityisesti sitä, kuinka luon heidän kanssaan turvallisen, luottamuksellisen ja tukea antavan ympäristön, joka edistää positiivista muutosta ja tulosten saavuttamista. Olen saanut paljon kiitosta levollisuudesta ja omasta rauhastani, joka sallii myös asiakkaan rauhoittua ja rentoutua vaikeissakin tilanteissa.
Olet lämpimästi tervetullut viihtyisiin vastaanottotiloihin Niittykummussa, Espoossa. Tarvittaessa matkustan myös muualle ja etäyhteyksien kautta tapaamiset onnistuu myös. Ota yhteyttä, niin tehdään yhdessä työtä hyvinvointisi ja menestyksesi eteen! Varaa tästä veloitukseton puhelinkeskusteluaika.
soile roth/TAMPERE
Olen Kliininen hypnoterapeutti ICH/DCH, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, kriisityöntekijä, HOT-menetelmäosaaja ja sertifioitu coach (PCC). Pohjakoulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja laillistettu sosiaalialan ammattihenkilö (YM, sosiaalityöntekijä). Tällä hetkellä täydennän osaamistani psykofyysisen psykoterapian perusteet -koulutuksessa (30 op). Olen Suomen Hypnoosiliiton ja Suomen Lyhytterapeutit ry:n jäsen.
Kliinisenä hypnoterapeuttina erityisosaamistani on traumaattisten kokemusten sekä erilaisten pelkojen, jännitysten, ahdistuksen ja stressitilojen kanssa työskenteleminen. Lisäksi autan asiakkaitani itsetuntoon ja minäkuvaan liittyvissä ongelmissa. Omalla kohdallani hypnoterapian tarjoama tuki on tuntunut erityisen merkitykselliselle tilanteissa, joissa olen kompastellut ja tuntenut oloni epävarmaksi tekemieni valintojen äärellä. Siksi haluan käyttää osaamistani ja elämän varrella kertynyttä kokemustani myös asiakkaitteni muutosprosessien tukemiseen.
Asiakaskuntani koostuu pääasiassa työikäisistä ihmisistä, joita autan jokaisen henkilökohtaisen tilanteen ja tarpeet huomioiden. Terapeuttina minua kuvaillaan poikkeuksellisen läsnä olevaksi, empaattiseksi ja välittäväksi yhteistyökumppaniksi, joka kuuntelee, oivalluttaa ja haastaa juuri sopivassa suhteessa. Lisäksi olen saanut paljon myönteistä palautetta kyvystäni rakentaa luottamuksellista yhteyttä ja käsitellä vaikeitakin tunteita ratkaisukeskeisesti ja tulevaisuussuuntautuneesti, asiakkaitteni tavoitteita ja valintoja kunnioittaen.
Olen toiminut työurani aikana vaativien asiantuntijatehtävien lisäksi johtotehtävissä, valmentajana ja kehittäjänä monella eri toimialalla yli 20 vuoden ajan. Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi myös työn maailmassa on minulle sydämen asia, joten teen mielelläni yhteistyötä myös erilaisten organisaatioiden ja työyhteisöjen kanssa.
Tarjoan palveluitani yksityishenkilöille ja organisaatioille pääasiassa Tampereella ja sen lähialueilla. Tarvittaessa matkustan pääkaupunkiseudulle tai toteutan tapaamiset etäyhteyksillä. Varaa veloitukseton puhelinaika TÄSTÄ tai laita viestiä lomakkeella.

Oletko sinä kokenut ja koulutettu Kliininen hypnoterapeutti?
Jos olet kliininen hypnoterapeutti ja sinulla on kokemusta asiakastyöstä hyvin tuloksin ja olet kiinnostunut toimimaan hypnoterapiaan.fi kautta, niin otathan yhteyttä joko lomakkeella tai sähköpostilla. Toivomme, että sinulla on myös sopivaa pohja- ja/tai lisäkoulutusta psykologiasta, lyhyt/psykoterapioista tai esimerkiksi työnohjaajan tai muu soveltuva koulutus. Jos olet henkilönä vielä empaattinen, mutta myös tuloksia aikaansaava, niin ota yhteyttä ja keskustellaan lisää.
”Mari on terapeuttina erinomainen. Minulle täydellinen. Empaattinen ja ymmärtäväinen. Lämmin sekä erittäin ammattitaitoinen. Hän selvästi tietää mitä tekee ja pitää huolen siitä, että sinulla asiakkaana on välitetty ja turvallinen olo läpi prosessin. Hän perehtyy aiheeseen perusteellisesti ja antaa toimivat työkalut.” Opiskelijamies, 28- vuotta
”Rentouduin ohjauksessasi ihan uudella tasolla. Tunnen oloni vapautuneeksi ja levolliseksi ja toiveikkaaksi. Sinun levollisuus ja rauha siirtyivät minuunkin…”
Nainen 42- vuotta kommentti Marista
”Mari on lämmin, kuunteleva, rauhallinen, luotettava, miellyttävä, helposti lähestyttävä. Marin avulla sain itsevarmuutta ryhtyä toteuttamaan tavoitteitani ja unelmiani ja olen jo onnistunut saavuttamaankin yhden isoimmista unelmistani päästä jatko-opiskelemaan!” Nainen, 29-vuotta